Isokylän metsästysseura ry järjestää tulevan syksyn aikana linnunhaukkukokeet 31.8.2019 ja hirvenhaukkukokeet 6.10.2019. LIsätietoja löytyy kohdasta toiminta/haukkukokeethttps://isokylanmetsastysseura.fi/tapahtumat/haukkukokeet/
Seuran jäsenten väliset mestaruusammunnat 6.8.2019
Peltojärven ampumaradalle saapui kaikkiaan 15 seuran jäsentä kisailemaan ja seuraamaan hyvähenkistä tapahtumaa. Varsinaiseen kilpailuun osallistui 10 seuran jäsentä. Kauko Kesälahti huolehti turvallisesta ampumisesta. Ampumatapa: kuusi laukausta liikkuvaan hirvitauluun. Tiukan kisan voitti Antti Kerkelä 48 pisteellä. Seuraavat sijat olivat Lauri Alatarvas 42 pistettä, Pertti Moilanen 40 pistettä, Jouni Kellokumpu ja Pekka Karppila 37 pistettä, Tapio Kukkola 36 pistettä, Tapio Ylitarvas 33 pistettä, JK 21, KK 17 ja AA 7 pistettä. Hallitus valitsee seuran joukkueen/joukkueeet Riistanhoitoyhdistyksen järjestämään seurojen väliseen kisaan, joka ammutaan 17.8.2019. Viime vuonna joukkue sijoittui kisassa toiseksi.
Viikonlopun talkoot 2. – 3.8.2019
Riistakolmio laskettiin 9 jäsenen voimin perjantai-iltana. Sää oli laskentaan kohtuullisen hyvä, ja vesisade ei päässyt yllättämään. Laskentaa johti ammattimaisin ottein Arska, ja jokaiselle kolmion sivulle saatiin kolme jäsentä mukaan. Enemmänkin olisi ollut halukkaita. Hyvä juttu, ja hyvä oli sekin, että myös metsäkanalintuja löytyi viime vuoteen verrattuna kohtuullisesti. Kaikille sivuille tuli merkintöjä.
Launtain talkoissa oli myös porukkaa kiitettävästi, 21 aktiivijäsentä. Polttopuita valmistui majalle, ja talkoolaiset valmistivat kolme ampumalavaa seuran alueelle vietäviksi. Seuraavat talkoot pidetään todennäköisesti kahden viikon kuluttua lauantaina. Ohessa muutama Topin ottamia kuvia lauantain talkoista:
Riistanhoitoa ja linnun pesä
Innokas talkooporukka kävi tekemässä riistapellon hirville ja metsäkanalinnuille. Paikalle toki löysivätt ensimmäisinä varikset. Olipa kylvökselle ilmestynyt myös muutama sepelkyyhky. Lauri innokkaana talkoolaisena kävi laittamassa variksille kunnon pelättimen.
Samalla reissula Lauri löysi metsästä kuusesta pudonneen hyvin tehdyn linnun pesän. Pesän halkaisija oli n. 10 senttiä. Pesä oli vuorattu kauniisti naavalla. Mikähän pesä kyseessä?
Pesän rakentaja todennäköisesti on ollut laulurastas. ( tieto lisätty 29.7.2019/TK)
Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla kuvaa.
Vuoden 2020 jäsenmaksu
vuoden 2020 Jäsenmaksut:
- maanomistajajäsen, vapaaehtoinen 15 euroa
- maanomistajan perheenjäsen 25 euroa
- ei maanomistajajäsen 55 euroa
Maanomistajajäsenen jäsenmaksu on vapaaehtoinen. Muilla jäsenillä jäsenoikeus säilyy vain kun jäsenmaksu suoritetaan vuosittain! Kahden peräkkäisen maksamattoman vuoden jälkeen jäsen erotetaan seurasta. Jäsenmaksuissa ei ole sama periaate kuin Metsästäjäkortissa!
Jäsenkortteja palautuu virheellisen osoitteen vuoksi. Muistattehan ilmoittaa muuttuneet osoitetidot sihteerille. Kiitos!
Koko perheen pilkkitapahtuma
Viimevuotiseen tapaan järjestettiin koko perheen pilkkitapahtuma seuran majan viereisellä Marjalammilla 27.4.2019. Pilkkimisen lisäksi osallistujat pääsivät kokeilmaan arviointikykyjä; maastoon oli sijoitettu kaksi hirvenpääkuvioita, joiden etäisyydet piti osata arvioida. Parhaiten arvioinneissa onnistuivat Arvo Imponen ja Veli Juujärvi. He jakoivat ykkössijan. Myös toiseksi tulleita oli kaksi: Jouni Kellokumpu ja Matti Karppila. Kolmanneksi tarkin arvioinnissa oli Timo Lahtela. Pilkillä tuli kalaa viimevuotista paremmin; Mika Välikangas sai puolikiloisen hauen, ja Mauri Ojala 420 grammaa painaneen siian. Pientä ahventa sai useampi osallistuja. Tikan heitossa käytiin kovaa kamppailua, ja kannustus oli asian mukaista ”ota kolme metriä ylös, niin osuu jo ladon seinään” -tyyliin. Parhaa tuloksen sai Kauko Kesälahti, 37 pistettä. Naisissa parhaiten onnistui Kristiina Tervo, 27 pistettä.
Ensi vuonna uudestaa, ja josko jo pidettäisi ihan oikeat pilkkikisat?!
Kuvia jäseniltä
Metsästykseen, luontoon tai seuratoimintaan liittyviä kuvia kaivataan kotisivuille varsinkin nyt kun aktiivinen metsästyskausi on lepovaiheessa. Alla jäsenen lähettämä kuva viime syksyltä. Koiran rotu on Punainen irlanninsetteri. Rotu on kanalintujen metsästykseen jalostettu seisova lintukoira. Punainen irlanninsetteri on kestävä, taitavasti tuulta ja maastoa hyväksikäyttävät ilmavainuinen lintukoira, joka osoittaa linnun sijainnin metsästäjälle jähmettymällä ns. seisontaan. Tyypillinen punainen irlanninsetteri on energinen ja vilkas koira, joka on luonteeltaan avoin ja sosiaalinen. Koira nauttii yhdessä tekemisestä ja osallistuu mielellän perheen yhteiseloon. Rotu sopii hyvin myös lapsiperheille. Koira tarvitsee paljon liikuntaa ja perusteellisen tottelevaisuuskoulutuksen. Rotumääritelmän mukaan punainen irlanninsetteri on luonteeltaan tarkkaavainen, älykäs, tarmokas, lempeä ja uskollinen.
Kuvassa olevan koiran omistaa Merja ja Ari Vainio

Punainen irlanninsetteri Jaska.
Seuran vuosikokous
Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Isokylän koululla sunnuntaina 10.2.2019 alkaen 14.00. Kokoukseen osallistui 21 seuran aktiivistä jäsentä. Kokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki kunnioittaen viime vuonna poismenneitä seuran jäseniä.
Ennen varsinaisia kokousasioita todettiin, että seura voitti Kemijärven Riistanhoitoyhdistyksen pienpetokilpailun. Myös RHY:n seurojen välisissä ampumamestaruuskilpailuissa seura saavutti hopeasijan. Seuran joukkueessa ampuivat Pertti Moilanen, Antti Kerkelä, Lauri Alatarvas ja Jouni Kellokumpu.
Seuran omissa mestaruusammuinnoissa kolme parasta olivat: Pertti Moilanen, Lauri Alatarvas ja Marko Välikangas
Kokouksen päätöksiä: seuran puheenjohtajaksi ja hirvijohtajaksi valittiin edelleen Marko Välikangas. Seuran hallituksen kokoonpano: Tapio Kukkola, Antti Kerkelä, Reijo Seppälä, Lauri Alatarvas, Eija Karppila, Aarre Pajari ja Pertti Moilanen. Varajäseninä jatkavat Petteri Pajari, Jouni Kellokumpu ja Toivo Jussila. Kämppäisäntänä jatkaa Toivo Jussila ja RHY:n ja seuran metsästyksenvartijana Heikki Tervola. Toiminnantarkastajiksi valittiin Irma Helin ja Erkki Kesälahti.
Riistanhoitopalkkioina maksetaan seuran alueelta pyydetyistä pienpedoista seuraavasti: minkki 10 euroa, näätä, kettu ja supikoira 15 euroa. Pienpedot on näytettävä jollekin hallituksen jäsenelle maksun saamiseksi, ja tämän vuoden pienpedot on ilmoitettava myös tämän vuoden aikana maksun saamiseksi sekä tilastointia varten.
Hirviporukkaan tuleville seura järjestää tarpeellisen määrän talkoita. Nuolukivien viemisestä saa yhden talkoopäivän kun maastoon viety vähintään kolme nuolukiveä. Hallitus määrittelee talkoovelvoitteen tarkemmin kun selvitetään majan kunnostustoimenpiteet.
Seuran majaa, Seitapirttiä tullaan kunnostamaan tulevan kesän aikana; hankitaan ilmalämpöpumppu, uusitaan patterit, peruskunnostetaan ikkunat sekä hankitaan mahdollisesti keittiökalusteet. Hallitus jatkaa remontin suunnittelua.
Ampumaharrastusta jatketaan Peltojärven ampumaradalla seuralle varatuilla vuoroilla. Seuran jäsenille järjestetään ampumamestaruuskilpailut kesän aikana samalla karsien RHY:n kisaan osallistuvat ampujat. Osallistutaan myös hirvikävelykisaan yhdessä Javaruksen Erän jäsenten kanssa.
Viime keväiseen tapaan järjestetään pilkkitapahtuma seuran jäsenille ja heidän perheilleen Marjalammilla.
Seura järjestää linnun- ja hirvenhaukkukokeet, sekä luovuttaa maastot Koillis-Lapin Kennelkerhon järjestämiin Lapin piirin hirvimestaruushaukkuihin 25.10.2019
Kauriin pyynti päätettiin rauhoittaa seuran alueella heikon kannan vuoksi.
Seitapirtin uudet vuokrat löytyvät kohdasta ”Seitapirtti”.
Seuran jäsen- ja liittymismaksut löytyvät kohdasta ”seura/jäsenet”
Vuosikokous hyväksyi seuralle uudet säännöt. Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi uudet säännöt 9.4.2019 vuosikokouksen esittämässä muodossa. Hyväksytyt säännöt löytyvät tästä linkistä.
Jäsenhakemus
Mikäli jäsenyys Isokylän metsästysseurassa kiinnostaa, voit hakea seuran jäsenyyttä kohdassa seura/jäsenhakemus. Hakemus menee suoraan seuran sihteerille, ja hallitus käsittelee hakemuksen ilmoittaen päätöksestä hakijalle. Jäsenhakemus löytyy myös tästähttps://isokylanmetsastysseura.fi/seura/jasenhakemus/
Hirvipeijaiset
Seuran hirvipeijaiset pidettiin Isokylän koululla 6.10.2018 klo 12 – 15. Hirviporukka oli valmistanut maukkaan käristyksen lisukkeineen. Kehuja tuli peijaisvierailta, joita kävi päivän aikana kaikkiaan 440. Kiitos kaikkia seuran toimintaa tukeneille osallistumalla arpajaisiin ja hirvenlihahuutokauppaan.